En enää ikinä mene nukkumaan samaan aikaan, kun äidin herätyskello soi. Väsyttää ja on kuuma, melkein lähemmäs kolmeakymmentä astetta.  Mutta nyt kesäloma! Ei silloin saisi nukkua! Jokainen päivä -niin tylsä ja pitkästyttävä ja yksinäinen kuin se onkin, on pakko ottaa ilolla vastaan. Pitää elää. Pitää olla onnellinen, vaikka sydän onkin särkynyt. Kyllä, minä olen rikki. Kuin hartsinukke heitettynä seinään... Mutta jostain syystä en voi itkeä. En tätä yksinäisyyttä. En tätä hulluutta...

Olisihan se pitänyt arvata! En näe häntä tänäänkään. En varmaan sitten koko viikkoon! Ihan sama. Ihan helvetin sama! Miksi ylipäätään vaivaudun? Ei minun tarvitse kestää tällaista.. Hulluuttani silti kestän. Olen idiootti, tiedän. Mutta kamalinta on, että kerroin hyvälle ystävälleni. Hän kertoi eteenpäin. Jouduin valehtelemaan. Ihan sama. En oikeasti jaksaisi tätä enää. En oikeasti haluaisi jatkaa tätä enää. Mutta en voi luovuttaa. En halua... Ja päivä senkun paranee... *Huokaus* Olisipa edes rahaa tupakkaan...  ETTÄ JUMALAUTA PITÄÄ TÄMÄKIN PÄIVÄ ELÄÄ! ... Anteeksi. Turhautuminen, kyllästyminen. Hajoaminen. Kuolema. Taas. Kuolin henkisesti ja jälleen, hänen takiaan. Miksi jokaikinen kesä pitää olla minulle henkinen kuolema? Miksi sen pitää aina tapahtua tässä kaupungissa? Vihaan tätä yli kaiken, mutta en todellakaan tiedä, miksi. Am I wry? No.

Lisäys: Minulla on ihan koko ajan ihan helvetin paha olo. Ihan koko ajan, mutta älkää silti alkako tässä vaiheessa säälimään minua. Se tuskin on mahdollistakaan: tällainen "ihmishirviö" kun olen. Kyllä, olen saanut kuulla sitä. Paljon. Aivan liikaa. Alan kyllästyä siihen, mutta sääliä tai myötätuntoa en myöskään kestä. Tiedän ansainneeni kaiken tämän surun ja kivun. En aio tehdä itsestäni martyyria -vaikka se kuinka houkuttaisi- ylpeyteni ei kestäisi sitä. En kestä ajatusta, että joku ihan oikeasti säälisi minua, koska saattaisi pitää minusta. Minusta ei koskaan ole pidetty. En myöskään ole epäsuosiossa, vaan aina siinä rajoilla. Joten pyydän. Jos komentoitte, älkää kommentoiko mitään, minkä kuvittelette parantavan oloani. Kannan mieluummin kivun sisälläni ja annan sen kasvaa, kunnes se syö minut sisältä kaivaessaan tietään ylös.

CAST YOUR CURSES!